Tässä sitä taas seisomme, minä ja kamelini. Työt on jo tehty ja nyt pitäisi suunnata takaisin kotiin.

Ollaan työskennelty yhdessä jo monta kymmentä vuotta, koettu kaikenlaista. Matilda on kamelini nimi, se on eri hyvä ystävä. Hiukan se ärhentelee tuntemattomille ja nuuskan käytön aloitettuaan räkimisestä ei ole meinannut tulla loppua. Olen varoitellut suusyövän vaaroista, mutta eihän tuo ota kuuleviin korviinsa. Kuulemma elämä ei ole elämää ilman nuuskaa ja syöpää.

Asumme nykyään molemmat Gizan pyramidissa, joka oli sitä ennen ollut tyhjillään jo tuhansia vuosia. Ajateltiin, että mikäs siinä vaikka joutuu hiukan remppaa tekemään kun vuokra on alhainen. Eikä näillä leveysasteilla paljon lämmitystä tarvitse kuitenkaan. Ihan ensimmäiseksi Matildan kanssa kuitenkin uusittiin tapetointi, seinillä ollut vanhanaikainen hieroglyfitapetti oli jo melkoisen rapistunut. Laitettiin tilalle taatelipalmunkuvatapettia, Matilda valitsi.

Tänä aamuna heräsimme aikaisin, koska oli tärkeä työpäivä. Olimme voittaneet tarjouskilpailusta urakan, joka oli määrä suorittaa tänään. Valitettavasti sopimuksen pykälät kieltävät minua kertomasta tästä sen tarkemmin. Liikesalaisuuksia ja muuta. En halua ottaa riskiä ja menettää tulevia projekteja.

Ehkä vielä jokin päivä muutamme pohjoiseen, viettämään eläkepäiviämme. Olemme kyllästyneet hiekkaan, hiekkaan ja taatelipalmuihin. Edes keitaat eivät enää herätä meissä niitä kauniita tunteita, tunteita jotka pitivät meidät nuorena hengissä. Nyt meidät pitää hengissä enää vesi ja anjovis-pizza. Voi miten me pidämmekään anjovispizzasta.

Tauko alkaa loppumaan. Aurinko on laskemassa, taivaanranta muuttuu vahvan oranssiksi ja suuntaamme kohti auringonlaskua ja kotiamme. Elämä on hyvää.