Ei tämä ranta tunnu loppuvan ollenkaan. Pehmeä se on, mutta kyllä siihenkin lopulta turtuu. Jossain kohdin se tuntuu ihan liiankin pehmeältä ja askelista tulee raskaita.

Rannan vieressä menee rannan pituinen juuri asfaltoitu nelikaistainen rantabulevardi. Tai en minä tiedä kutsutaanko sitä rantabulevardiksi, minä en koulussa koskaan oppinut sitäkään. Pitäisi ehkä soittaa jollekin joka tietäisi. Nopeinpaan hätään päätän kuitenkin siirtyä läheisen palmun alle. Palmun alta löydän kookospähkinän, joka jo nauttii mojitoa auringon siirtyessä hetki hetkeltä lähemmäs horisonttia.

Minä en tiennyt, että kookospähkinät osaavat puhua, vaikka kerran näinkin televisiosta tositarinoihin perustuneen elokuvan aiheesta. Tässä elokuvassa kookospähkinä muistaakseni voitti lopulta Oscarinkin, vaikka tällä ei kuitenkaan ollu ainuttakaan vuorosanaakaan.

Istun kuitenkin nyt kookospähkinän vieressä kertomassa elämäntarinaani. Vaimo jätti, seuraava vaimo jätti ja lopuksi myös auto jätti. Auton kanssa tilanne on kuitenkin hieman erikoisempi, sillä se jätti minut sanaakaan sanomatta. En osannut edes aavistaa. Vaimojen kanssa nalkutuksen kasvavasta määrästä pystyi aina päättelemään tilanteen kehitystä. Vaikka enhän minä mikään ihanteellinen aviomies koskaan ollut, kertaakaan en uskaltanut edes katolle kiivetä lunta kolaamaan.

Auto sen sijaan, kuten jo kerroin, katosi aivan hiiskumatta, noin viikko 20 000 kilometrin huollon jälkeen. Naapuri sanoi, että se olisi varastettu. Mutta kuka nykymaailmassa nyt autoa varastaisi, en halunnut vaivata poliisiakaan naapurini tyhmillä älynväläyksillä.

Jatkan iltaista neuvotteluani tapaamani varsin herrasmiesmäisen kookospähkinän kanssa. Hänkin kertoo taustoistaan ja retkistään maailman merillä, mutta niistä en muista sen tarkemmin. Ja niistä osista joista muistan, en tunne itseäni velvolliseksi tai edes halukkaaksi kertomaan kenellekään mitään, koska joku voisi luulla minun kertovan omia tarinoitani. Tästä voisi seurata se, että minut laitettaisiin kirjoittamaan kirja tapahtuneista ja kokemistani asioista ja pelkään että lukijat pettyisivät kovasti, kun kertoisin kahdesta ex-vaimostani ja tilanteen eskaloitumisesta heidän kanssaan. Niin, ja tietysti siitä, kuinka en olisi päässyt naimisiin kummankaan kanssa jossei minulla olisi ollut rahaa.

Mojito loppuu ja hyväksi ystäväkseni illan aikana kasvanut kookospähkinä päättää siirtyä hotellilleen iltapesulle. Vaihdamme kuitenkin käyntikortteja ja lupaamme olla yhteydessä, asummehan kuitenkin vielä toista viikko saman nelikaistaisen rantabulevardin varrella. Jos se rantabulevardi nyt edes on. Varma olen vain siitä, ettei se tie moottoritie ole. Tai, en ole oikeastaan varma edes siitä. Itseasiassa, varma olen vain siitä että se ei ole suomalainen moottoritie sillä en näe missään naama punaisena kaasua painavia pönäköitä pikkupomoja bemareissaan ja audeissaan. Tämän ajatuksen myötä tunnen itseasiassa pientä mielihyvää, sillä sellainen minäkin olin. Ennenkuin 20 000 kilometrin huollosta juuri tullut autoni jätti minut.

Päätän kuitenkin varmuuden varoiksi soittaa aamulla kielitoimistoon. Minua kalvaa syvältä rantabulevardin tai moottoritien ongelma. Sitä ennen minun on kuitenkin hoidettava tehtävä, jonka takia rantabulevardin (tai moottoritien) varrelle matkustin. Otan kainalokotelostani pistoolini, lataan sen ja kävelen nurkan taakse.

Julkaistiin: maanantai, huhtikuu 12, 2010 klo 22:29.