Tajunnanvirtaa kansalle

 

Sivustolla on kävijöitä kuukaudessa. Jotkut tulevat joskus ehkä takaisinkin. Silti eniten näyttöjä rekisteröidään ylläpitäjien koneilta. Mainostajien liekaan emme koskaan erehdy, paitsi jos saamme rahaa. Älkää koskaan sanoko ei koskaan.

Sivuston kohderyhmä on kaikki ne joita nämä joskus väsyneetkin jutut kiinnostavat edes vähää alusta. Luonnollisesti molemmat sukupuolet ovat tervetulleita, ylläpidon miesvaltaisuudesta johtuen toki naiskävijät ovat hitusen toivottavampia. Koska nykyään pitää olla näistä tarkka, emme siis voi estää pääsyä miespuolisiltakaan.

Ketkä ja miksi?

 
 

Tajunnanvirta ei koita olla mitään uutta ja virkistävää. Eikä olekaan. Tajunnanvirta ei ole mitään uutta ja virkistävää. Ei todellakaan. Tajunnanvirta on huomioita ympäröivästä maailmasta. Ja nimenomaan siitä, mitä emme näe. Siitä, mitä ehkä haluaisimme humalassa nähdä. Tai sitten yksinkertaisesti asioita, jotka on kirjoittajalla ja piirtäjällä päässä vialla. Kruununa kakun päällä pelkkiä kliseitä. Kliseitä kliseiden perään.

Maailmassa on muutakin kerrottavaa. Ei me suomalaisetkaan olla yksin. Lisäksi sarjakuvien ympärille rakennettu sivusto koittaa mahdollisimman paljon olla nimensä veroinen.

Tarvittiin vain useampi hetken mielijohde. Sattumalta hankittu domain, kalliina heräteostoksena ostettu piirtopöytä (ei uskoisi, niin) ja sattumalta päähän tullut idea. Siitä se sitten lähti, kuten maalejakin mainostetaan. Tuskin kukaan osaa vielä sanoa, kuinka kauan tätä kestää. Ei ehkä isältä pojalle. Jatkuvuus ei riipu pätkääkään suosiosta. Suosiosta joka ei kiinnosta ja jota todennäköisesti ei edes tule. Niin kauan kuin ideoita riittää ja tekeminen on kivaa, homma jatkuu. Siitä sait, maailmankaikkeus, me nauretaan sulle.

Kaikki alkoi pelkästä sarjakuvien piirtämisestä. Niitten tuottamisessa on kuitenkin liikaa vaivaa, vaikka ei uskoisi. Viimeaikoina sisältö onkin alkanut tulemaan kuvamuodossa tyylin muuttuessa jonnekin kauas muualle. Miten sivusto sitten tästä kehittyy, ei osaa sanoa kukaan. Kaikkein vähiten ylläpito. Jos sinä tätä kerran luet, niin veikkaan että sinun veikkauksesi on arvokkaampi kuin tekstejä kirjoittavan ja kuvia piirtävän pienen apinalauman.

Senkun vaan syytätte plagioinnista, ei kiinnosta. Lähettäkää vaan palautetta sähköpostiin. Kommentoikaa sarjakuvia ja tekstejä. Hyvää ja pahaa, piristämään lukijan päivää. Kaikki ideat on omia. Tai varastettuja. Ehkä lainattujakin. Ketä kiinnostaa? Joku tykkää äidistä, joku veljen lemmikkikilpikonnasta ja joku ei kenestäkään. Usein kuitenkin edes jostain.

Tervehtien.